VIHAVUOSI-YHDISTYS ry

Vihavuoden kylän historiaa

Vihavuosi sijaitsee Hauholla, Sydän-Hämeessä. Sen luonnonkaunista maisemaa hallitsevat koski ja ympäröivät ’vuoret’.
Kylän erikoinen nimi juontuu sanoista vihainen vuo tai vuolle, jolla viitataan kylän ’vihaiseen’ koskeen. Kylää on aikojen saatossa kutsuttu sekä Vihavuodeksi että Vihavuoreksi.

Vihavuoden koski on esiintynyt jo vuoden 1433 asiakirjoissa myllykoskena, mutta kerrotaan, että paikalla olisi ollut myllynsijoja jo pakanuuden ajoilta lähtien. Vihavuodessa Rekolan mylly säilyi Rekolan suvun hallussa vuodesta 1638 aina vuoteen 1938 saakka, neljäntoista sukupolven ajan.
Myllyt toimivat 1950-luvulle asti, kunnes kotitarvemyllyt johtivat jauhatuksen vähenemiseen. Rekolan mylly lopetti toimintansa 1958 ja viimeisenä myllärinä työskenteli Eetu Jokinen. Tämän myllyn sai haltuunsa Hauho Seura 1961 ja jonkin aikaa hoitamattomana ollut myllyalue kunnostettiin. Alueeseen kuuluvat myllyn lisäksi1600-luvulla rakennettu myllypirtti, asuinrakennus 1800-luvulta, aitta vuodelta 1849 ja sauna.

1860- luvulta lähtien itsenäisyyden ensimmäisille vuosikymmenille asti taiteilijoiden mielenkiinto oli kohdistunut talonpoikaiseen kulttuurimaisemaan. Koko joukko kotiseutuhenkisiä taiteilijoita löysi Vihavuoden upeat maisemat ja monipuolisesti vaihtelevan maaston. Ensimmäisenä heistä taidemaalari Väinö Kamppuri, sittemmin mm. Aimo Kanerva, Yrjö Ollila ja Mikko Oinonen kävivät Vihavuodessa maalaamassa. Ilmari Vuori asui vakituisesti Sappeen Virransillassa. Myös runoilija Yrjö Jylhä asui Vihavuodessa 1930.

Aina Helsingistä asti matkustettiin Vihavuoteen kalastamaan. Yön pimennossa koskesta sai jopa seitsemänkiloisia lohia. Koskesta lohta pyytämässä on nähty sellaisia kuuluisuuksia kuten lohiherroiksi nimetyt Eino Leino, Sulo Vuolijoki, Väinö Lampén ja joku Järnefelteistäkin.

Keväällä1925 teki kansatieteellinen kylätutkimusretkikunta matkan Hämeeseen ja myös Vihavuoden maisemiin. Retki oli ensimmäinen laatuaan ja sen järjestivät yhteisesti Muinaistieteellinen Toimikunta (Kansallismuseo), Sanakirjasäätiö, Suomen Muinaismuseoyhdistys ja Kalevalaseura.
Sillä matkalla katsastettiin Puutikkalan kirkkovene Vellamo. Siihen mahtui 115 henkeä ja se oli 10 syltä pitkä. Kyläläiset lahjoittivat veneen Kansallismuseolle ja se on nähtävillä Seurasaaressa. Hauhon retken tuloksena syntyi teos Vanhaa Hauhoa, jossa perusteellisesti käsitellään Vihavuoden myllyperinnettä.

Heikki ja Väinö Maula ostivat 1918 puolet Vihavuodessa sijaitsevasta Perttulan rälssisäteritilasta ja niin vuonna 1923 Vihavuoteen valmistui Maulan veljesten saha. Sahalla oli jo silloin kansainvälisiä yhteyksiä; puutavara kulkeutui aina Englantiin asti. Maulan saha toimi työnantajana aina 1930-luvun taitteeseen suureen lamaan asti, jolloin se ajautui konkurssiin. Saha myytiin huutokaupassa turkulaiselle Vienti Export Ltd:n omistajalle kauppaneuvos Toivoselle. Kerrotaan, että Toivosen huutokauppaan ajoissa kyydinnyt Lauri Koskinen sai kiitolliselta Toivoselta sahalta tarvitsemansa polttopuut loppuiäkseen.
1930-luvulla elettiin sahan suuruuden aikaa. Parhaimmillaan se työllisti yli 200 henkeä. Vihavuodessa oli samanaikaisesti kolme kauppaakin: Ilmonen, EHO ja Niemen kauppa.
Kylässä oli vilkasta ja seuraelämä kukoisti. Sakerin kalliolla mentiin piirileikkiä lauantaisin ja nuorisoseura järjesti iltamia. Oma näytelmäkerho piti huolen ohjelmasta. Kylästä löytyi omasta takaa näytelmien kirjoittaja, Helvi Halonen, joka ohjasi näytelmät ja myös esiintyi itse. Näytelmiä esitettiin niin omassa kuin lähikylissäkin. Tukkilaisista sai aina tarvittaessa lisävahvistusta kylän omaan esiintyjäkaartiin.

Kylän nuoret perustivat 1973 nuoriso- ja urheiluseura Idun. Seuran toiminta painottui tasapuolisesti kulttuuriin ja urheiluun. Tällainen yhdistelmä oli jokseenkin ainutlaatuinen, sillä silloiset seurat yleensä olivat selkeästi urheilupainotteisia.
Talkootyönä sahan kupeeseen remontoitiin Itupirtti kokoontumistilaksi näille 20-30 nuorelle, jotka aktiivisesti osallistuivat seuran toimintaan: pilkki- hiihto- soutu- ja suunnistuskilpailuihin, laskiaisriehaan ja äitienpäivätapahtumaankin. Helvi Halosen aloitteesta 1983 järjestettiin Kirstin-päivänä ensimmäiset laulajaiset, joita edelleenkin järjestetään.

Sahan omistaja vaihtui 1973 ja omistajaksi tuli Yhtyneet Paperitehtaat Oy. Tuolloin sahatavaraa kulki mm Länsi-Saksaan, Englantiin ja Lähi-Itään. Kauppa ei kuitenkaan kannattanut ja Vihavuoden saha sai purkutuomion 60-vuoden iässä vuonna 1985.

Vihavuoden sahan kulta-aikana väestön määrä vaihteli paristasadasta kolmeensataan. Vielä 1960-luvulla kylällä asusti noin 200 ihmistä, ennen muuallakin yleistä maaltapakoa.
Vihavuosi ei koskaan ole ollut perinteinen maalaiskylä, vaan Vihavuotelaiset ovat saaneet elantonsa sahateollisuudesta ja siihen liittyneestä osa-aikapienviljelystä, sekä metsä- , hakkuu- ja uittotöistä. 1960- luvulla parikymmentä taloa lähetti maitoa meijeriin. Kuitenkin vain 4-5 taloutta toimi ensisijaisesti maanviljelyksen parissa. Tällä hetkellä kylällä ei ole yhtään päätoimista maanviljelijää.
Vihavuoden sahan toiminnan loppuessa kylällä oli vielä sata asukasta. Osa sahatyöntekijöistä sai Kettulan sahalta työpaikan, jonne oli kuljetuskin järjestetty. Kettulan sahan suljettua 1994 viimeisimmätkin sahatyöntekijät jäivät työttömiksi ja muut olivat muuttaneet työn perässä pois kylältä.

Vihavuodessa asuu tällä hetkellä noin 30 henkeä, joista 10 vanhassa kylätaajamassa. Työtä ei kylässä juurikaan ole tarjolla, vaan työnhakuun pitää lähteä Hauhon keskustaan tai Hämeenlinnaan. Yksityisyrittäjyys on paras vaihtoehto ja yrittäjiä kylästä löytyykin. Kylässä asuu paljon eläkeläisiä. Kesällä väkiluku nousee kolmeensataan kesäasukkaiden saapuessa vapaa-ajan viettoon.